KIRJOITUKSIA

LISÄYDINVOIMAKO YMPÄRISTÖN KANNALTA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ?
Kansan Uutiset 11.1.2007, Keskisuomalainen 21.1.2007

Keskustelu kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen on alkanut ja näissä keskusteluissa ydinvoima on välillä nostettu suorastaan ympäristöystävälliseksi tavaksi tuottaa energiaa. Ydinvoimala ei tuota yhtä suuria hiilidioksidipäästöjä kuin erilaisten fossiilisten polttoaineiden polttaminen, mutta lisäydinvoiman rakentamisella on laajat ympäristölliset vaikutukset, joita ei mielestäni voi unohtaa.

Ydinvoiman yksi suurimmista ongelmista on uraanin louhinnasta syntyvät ympäristöongelmat. Louhinnan jäljiltä syntyy tuhansia kiloja saastunutta jätettä ja uraanikaivosalueet pysyvät radioaktiivisina satojatuhansia vuosia. Puoli kiloa louhittua uraania tuottaa 1000 kiloa radioaktiivista ja kemiallisesti myrkyllistä jätettä. Louhinnan seurauksena kaivosten ympäristöön leviää myös radioaktiivista pölyä ja myrkyllisiä kaasuja, jotka aiheuttavat mm. syöpää (Wise 2001, EPA 1983).

Tuntuukin siltä, että Suomessa ajatellaan, etteivät nämä ongelmat kosketa meitä, koska uraani, samalla tavalla kuin öljy tuodaan Suomeen maailmalta. Toisaalta Suomesta on nyt haettu uraaniesiintymiä ja johdonmukaista politiikkaa olisikin kai se, että sitä täältäkin ryhdytään louhimaan, varsinkin jos ydinvoiman käyttöä aiotaan jatkaa tai varsinkin lisätä. Silmien sulkeminen uraanin louhinnan vaikutuksilta ei kuitenkaan poista vielä ydinvoiman muita ympäristövaikutuksia, joista suurin on ydinjätteen loppusijoittaminen ja joka Suomessakin on kohdattava.

Suomen peruskalliota kutsutaan muuttumattomaksi ja sinne ollaan sijoittamassa täällä syntyvät ydinjätteet, taas ajatellen, että ongelma poistuu, kun ydinjätteet ovat poissa näkyvistä. Maapallon historia kuitenkin osoittaa, ettei mikään ole muuttumatonta ja ydinjätteen loppusijoittaminen on jo riski sinänsä. Näissä loppusijoitussuunnitelmissa ei myöskään tunnuta huomioivan sitä, että radioaktiivisen jäteongelman jättäminen tuleville sukupolville on vastuutonta ja kaukana kestävän kehityksen perusajatuksista.

Ilmastonmuutosta ei tule torjua aiheuttamalla ympäristöongelmia toisaalla. Toisaalta lisäydinvoiman vaikutuksista ilmastonmuutokseenkin ollaan eri mieltä, ilmastonmuutokseen vaikuttaakseen kun lisäydinvoimaa pitäisi rakentaa maailmanlaajuisesti suorastaan ennätystahtiin. Ilmastonmuutos on ongelma, johon pitää puuttua aktiivisesti lisäämällä mm. uusiutuvien energiamuotojen käyttöä, tehostamalla jätteistä syntyvien biokaasujen käyttöönottoa, erilaisilla verotus ja tukiratkaisuilla ja ennen kaikkea energiaa säästämällä. Ja siihen säästöurakkaan voi vaikuttaa meistä jokainen.

Piritta Huttunen,
kansanedustajaehdokas (Vas.)
Jyväskylä
www.pirittahuttunen.net

MITEN PALJON VOI TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEN NIMISSÄ TEHDÄ?
Keskisuomalainen 1.10. (otsikolla "Edistetään terveyttä") ja Suur-Jyväskylän lehti 12.10.

Jäin miettimään tuota kysymystä keskusteltuani erään keski-ikäisen rouvan kanssa, joka mietti uskaltaisiko Jyväskylässä enää sairastua tai vanhentua. Hän epäili kaupungin säästötavoitteiden romuttavan, tai ainakin selkeästi heikentävän lähipalveluiden tason jatkossa, ja erityistä huolta hänessä oli herättänyt keskustelu terveyskeskusten ulkoistamisesta. Mitä kaikkea siis talouden tasapainottamisen nimissä voi tehdä?

Terveyden edistämisen määrärahat ovat jääneet tänä vuonna ja jäämässä myös ensi vuonna sen verran riittämättömiksi, ettei esimerkiksi perhevalmennukseen ole riittävästi rahaa. Jo pelkästään neuvoloiden lakkauttaminen heikensi palveluita ja nykyinen suuntaus ei ainakaan vahvista niitä. Terveyden edistämiseen pitäisi kaupungissa erityisesti painottaa, sillä useimmiten varsinainen sairastuminen tulee kaupungille huomattavasti kalliimmaksi, kuin terveyttä edistävät toimet.

Vaikkei terveyskeskusten ulkoistamiseen ainakaan sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetyn talousarvion perusteella olla ryhtymässä, ovat lautakunnan (äänin 6-6, yksi tyhjää) hyväksymän, sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstösuunnitelman vaatimukset kymmenen prosentin työntekijävähennyksistä erittäin kovia tavoitteita. Ne ovat tavoitteita, jotka tarkoittavat monien palvelujen ulkoistamista ja kilpailuttamista, ja tavoitteita, jotka eivät edes kaikilla tulosalueilla tuota säästöjä, vaan pikemminkin lisäävät kustannuksia. Tästäkin huolimatta henkilöstövähennysten nimeen tunnutaan vannovan sosiaali- ja terveyspalveluissakin, joissa kuitenkin suurin osa työntekijöistä on ns. suorittavalla tasolla, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä ja niin edelleen.

Toivonkin talousarviokeskustelua käyvää valtuustoa harkitsemaan tarkkaan sitä, ovatko talouden tasapainottamisen keinot ja –aikataulu oikeassa suhteessa palveluiden riittävyyden ja -tason varmistamiseksi. Sairastumisen ja vanhenemisen ei pitäisi olla uskalluskysymys.

Piritta Huttunen (Vas.)
varavaltuutettu
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Jyväskylä

RAJOJEN ETSIMISTÄ
(Kirjoitus Keskisuomalaisessa)

”Missä rajat?” kyseli Aleksi Rinne meiltä tällä palstalla lauantaina 19.11. ja totesi samaan hengenvetoon omien rajojensa löytyvän Raamatusta, tarkemmin ottaen Mooseksen kirjasta. Rajansa hän vetää homoseksuaalisuuteen ja Mooseksen kirjasta poimimansa lauseen perusteella hän olisi ilmeisesti kieltämässä hedelmöityshoidot lesbopareilta.

Meidän rajamme löytyvät Suomen oikeusjärjestyksestä. Jo perustuslaissa on todettu, että ” Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Yhdenvertaisuuslain kuudennessa pykälässä samassa rimpsussa on myös sukupuolinen suuntautuminen, joka lasketaan yhdeksi ”muuksi henkilöön liittyväksi syyksi”.

Pedofilia on kielletty laissa ja tietääksemme myös eläimiin sekaantuminen. Homoseksuaalisuutta ei ole, ja sen rinnastaminen kahteen edellä mainittuun osoittaa melkoista mielikuvitusta, tai pahimmillaan harkittua pyrkimystä solvaamiseen. Homoseksuaalisuus ei ole rikos. Se ei ole myöskään sairaus. Homoseksuaalisissa suhteissa kaksi toisiinsa rakastunutta aikuista ihmistä muodostaa vapaaehtoisesti parisuhteen. Sekä pedofilia että eläimiin sekaantuminen ovat julmaa väkivaltaa, jossa vastustamaan kykenemätöntä uhria käytetään raa’asti hyväksi. Tämä eron luulisi olevan itsestään selvää kenelle tahansa.

On mielestämme varsin merkillistä, miten joka kerta kun yhteiskunnallisessa keskustelussa jollain tavalla sivutaan homoseksuaalisuutta, alkavat tulikivet ja pyhä sylki lennellä, ja koko yhteiskunnallinen järjestys tuntuu olevan vaakalaudalla. Onko homoseksuaalinen rakkaus todella niin väkevää, että se kaatoi Rooman valtakunnankin?

Piritta Huttunen
Helena Mieskolainen

LUONNOLLISIA LAKEJA
Keskisuomalainen 16.2.2006

Sananvapaus taataan kaikille perustuslaissa. Sen perusteella saa lehdissä mielipiteensä julkaista haluamassaan muodossa ja näin pitää ollakin.

En voi silti olla miettimättä, miten eri tavoin vähemmistöjä voidaan kohdella lehdistössä. Jos Aleksi Rinteen mielipidekirjoituksessa (11.2.) lesbovanhempien sijaan epäiltäisiin samaan tapaan minkä tahansa muun vähemmistön (vaikka vammaiset, tai Afrikkalaista syntyperää olevat henkilöt) kykyä olla vanhempia, olisiko lehti julkaissut tällaista viestiä? Epäilenpä että ei olisi, tai ainakin asiaa olisi kenties vakavammin harkittu, koska postiluukusta olisi saattanut nopeasti pudota vähintään kommentteja huonosta mausta, ehkä jopa syytöksiä rasismista.

Muita vähemmistöjä tuntuu suojelevan rikoslain 11 luvun 8 pykälä, joka kuuluu seuraavasti
”Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Mutta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia saa näköjään sananvapauden nojalla solvata miten paljon tahansa.

Piritta Huttunen
Jyväskylä

AJATELLAAN REHELLISESTI
22.2.2006 00:01

Aleksi Rinne (11.2. ja 19.2.), jos annat tekstissäsi perusteettomasti sellaisen kuvan, että lesbovanhempien lapsista ei voi kasvaa muuta kuin epäonnistujia, voi tekstiäsi pitää loukkaavana ja tuota vähemmistöryhmää solvaavana. Omat ajatuksesi ja mahdolliset ennakkoluulosi eivät riitä perusteiksi tällaisille väitteille, muita perusteita tai todisteita väitteillesi ei taida löytyä.

Ihmettelin kirjoituksessani kuitenkin nimenomaan sitä, että tuollaista julkaistaan yhdestä vähemmistöstä, mutta toisista vähemmistöistä ei vastaavanlaista todennäköisesti julkaistaisi (vrt. vaikka tiettyyn uskontokuntaan kuuluvat). Selvennykseksi täytyy todeta, että pidän tuollaisia perusteettomia kirjoituksia loukkaavina, olivatpa ne tehty mistä ihmisryhmästä tahansa.

Millainen todellisuus sitten on? Se on totta, että lapset kiusaavat toisiaan. Minäkin muistan alaluokilta tapauksen, jossa erästä uskovaisen perheen lasta kiusattiin koulussa hänen uskovaisuutensa takia (onneksi asiaan puututtiin nopeasti).

En kuitenkaan lähtisi rajoittamaan tähän uskontokuntaan kuuluvien ihmisten lisääntymistä sillä perusteella, että heidän lapsiaan saatetaan kiusata. Lista niistä ominaisuuksista, joiden vuoksi ihmisiä kiusataan, on varmasti loputon, eli voiko mahdollista kiusaamista yleensä pitää perusteena, jolla rajata hedelmöityshoitoja?

Työntekijää palkatessa taas luulisi hakijan koulutuksen ja työkokemuksen olevan niitä asioita, joista työnantaja on kiinnostunut, ei hakijan vanhempien ominaisuudet. Ainakaan minulta ei haastattelija ole koskaan kysynyt vanhemmistani.
Eikä pidä unohtaa, että työnantajia sitoo myös työsopimuslain 2 luvun 2 pykälä, joka kuuluu seuraavasti:

”Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi.”

Jonkun yleisesti tarjolla olleen palvelun kieltäminen raamatunlauseiden perusteella on mielestäni vähintään uskonnonvapauden takaavan perustuslain hengen vastaista. Jos uskonnonvapaudesta todetaan, että ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen”, miten voidaan kuitenkin vaatia vain Raamatulla perusteltuja rajoituksia jonkun tietyn ihmisryhmän lisääntymismahdollisuuksiin? Raamattu antaa varmasti hienoja ohjeita elämään, mutta maallisen lain pitäisi mielestäni kuitenkin perustua ihmisten yhdenvertaisuuden kunnioittamiselle.

Piritta Huttunen
Jyväskylä

KENEN SYNTYMÄ SALLITAAN?
22.2.2006 00:01 Keskisuomalainen

Olli Virta ja Jukka Hentunen (23.3.) syyttävät yhteiskuntaa ja varsinkin EU:ta liiasta sallivuudesta ja ilmeisesti toivovat, ettei homoja eikä susia sallittaisi suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaisi? Pitäisikö sudet lopettaa ja homot jollain tapaa ”parantaa”, vai mahdollisesti toisinpäin? He siteeraavat kirjoituksessaan homoudesta ”parantuneen” Andrew Comiskeyn kirjoituksia, joka kuitenkin vielä syksyllä 2004 haastattelussa (www.700club.com/700club/guests/bios/andrew_comiskey_082504.asp) kertoo yhä ”taistelevansa homoseksuaalisia mieltymyksiään vastaan”; piirre, joka tuntuu olevan kovin yleinen näiden homoudesta ”parantuneiden” keskuudessa.
Kysyä sopiikin, onko ihminen todella muuttunut, vai kieltääkö hän vain oman seksuaalisuutensa?
Mitäköhän ajaa takaa ihminen, joka esittää kirjoituksessaan ”yksiselitteisesti ja tieteellisesti todistettuja” väitteitä, muttei kuitenkaan esitä yhtä ainoata todellista tieteellistä tutkimustulosta väitteidensä perusteeksi?

Mielestäni on eettisesti erittäin arveluttavaa esittää ennakkoluuloisia, leimaavia ja syrjiviä väitteitä ja perustella niitä ”tutkimustuloksilla”, joita ei tunnu olevan olemassakaan, tai ainakaan niitä ei mistään tunnu löytyvän esiteltäväksi asti. Varsinkin kun kyseessä on lääketieteen ja opetusalan ammattilaiset, joiden pitäisi olla selvillä, miten tieteellisillä tutkimustuloksilla mielipiteitään perustellaan.

Käynnissä oleva keskustelu hedelmöityshoidoista tuntuu nostavan esille näitä ”tieteellisillä” perusteilla lakia vastustavia, ja samaan listaan Virran ja Hentusen kanssa voinee nostaa myös Lars-Olof Fredrikssonin, joka kirjoituksessaan (24.3.) ilmeisesti epäilee koko ihmislajin rappeutuvan, jos nykyistä hedelmöityshoitokäytäntöä jatketaan. Hän myös esittelee kirjoituksessaan tieteelliseltä kuulostavia väitteitä ilman ainoatakaan viitettä mahdollisiin tutkimustuloksiin.

Asiallista ja tieteellisesti tutkittuakin tietoa ja tutkimustuloksia on kuitenkin olemassa. Tässä kolme linkkiä koosteisiin, joita juuri samaa sukupuolta olevien henkilöiden vanhemmuudesta on olemassa: Ruotsalaisessa komiteamietinnössä ”Barn i homosexuella familjer” on laaja kooste lesbo- ja homovanhemmuutta koskevista tutkimuksista. Mietintö SOU 2001:10 löytyy osoitteesta: www.regeringen.se/sb/d/ 135/a/608.

Suomessa lastenpsykiatri Tytti Solantaus teki Lapset ja rekisteröity parisuhde - työryhmän mietintöön yhteenvedon lesbo- ja homovanhemmuutta koskevasta tutkimuksesta ja se on saatavilla osoitteesta: http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/julkaisut/paosisallys221.htm. Kolmantena kannattaa tutustua USA:n psykologiliiton vuonna 1995 professori Charlotte J. Pattersonilta tilaamaan yhteenvetoon lesbo- ja homovanhemmuutta koskevista tutkimuksista: http://www.apa.org/pi/parent.html.

Piritta Huttunen, FM (ekologia ja ympäristönhoito)
Jyväskylä

KOLUMNI TORILEHDESSÄ

Ihmislaji rappeutuu julistaa yksi, toinen sanoo jumalansa asettavan rangaistuksensa meidän päällemme: tulikiviltä ei säästy kukaan. Kolmas sanoo yhteiskuntajärjestyksen romahtavan, neljäs sanoo koko tulevaisuutemme olevan tuhoon tuomittu. Mikä maailmanjärjestystä suurempi mahti voi ajaa meidät tällaisen tuhon partaalle?Muutaman kymmenen lapsen syntymä vuodessa?

Hedelmöityshoitokeskustelussa tunnutaan unohtavan, että hedelmöityshoitojen seurauksena on lapsia. Ei maailmanloppua, tai perikatoa, vaan lapsia, jotka syntyvät perheisiinsä toivottuna ja odotettuina, ja joita on olemassa Suomessa jo satoja, ellei tuhansia.

Ne jotka vaativat valtiovallalta kielteistä suhtautumista yksinelävien naisten ja naisparien hedelmöityshoitoihin, vaativat samalla näiden lasten olemassaolon kieltämistä. Miten jonkun olemassaolo voitaisiin kieltää? ”Tämä henkilö on syntynyt vastoin yhteiskunnan asettamia toiveita ja lakeja” -merkki passiin ja maailmalle? Syntyykö Suomeen uusi sosiaaliluokka: ”lesboäidit ja niiden lapset”, joita lastensuojelussa tutkitaan suurennuslasilla ja mietitään, voidaanko lapsia jättää näihin perheisiin, vai pitäisikö heidät ottaa huostaan?

Entä ne äidit, jotka kävisivät ulkomailla hakemassa hedelmöityshoitoja? Pakkoabortti ja linnaan, tai jos lapset olisivat ehtineet jo syntyä: lapset valtion huostaan ja äidit pakkotyöhön? Ehkä hedelmöityshoidot kieltävästä lakiehdotuksesta voisi olla edes se hyöty, että heteroiden väliset satunaiset yölliset kohtaamiset päättyisivät takuuvarmaan puhelinnumerojen vaihtamiseen, sillä heteronaisten pitäisi varmistaa tietävänsä lapsensa ”siittäjä” siltä varalta, että vahinko pääsisi yhden illan huumassa sattumaan. Ettei vain kukaan epäilisi tämän käyneen hedelmöityshoidoissa.

En ymmärrä, miten muutaman lapsen syntymä vuodessa tähän maahan voi aiheuttaa näin paljon aggressioita ja tunteenpurkauksia ihmisissä, jotka eivät koskaan ole tai tule hedelmöityshoitoja käyttämään. Elämä jatkuu ja lapsia syntyy, pääasiassa heterosuhteissa, mutta marginaaliselta osaltaan se jatkuu avusteisena, hedelmöityshoitojen kautta. Toivottavaa on, että kaikki lapset saisivat syntyä yhtä toivottuina ja odotettuina, perhemuodosta riippumatta.

HOMOTKO PAREMPIA?
Keskisuomalainen 9.5.2005

Me homoseksuaalitko parempaa rotua? Ilman muuta, tekisi mieleni sanoa, mutta en tiedä tarkoitettiinko tällä palstalla aikaisemmin olleella kirjoituksella myös meitä homoseksuaaleja naisia. Miksikö parempia? No mehän tiedämme kaiken kaikesta, varsinkin muodista, taiteesta ja pukeutumisesta. Television hittisarjan homomiehet ovat alansa ammattilaisia, mutta miksi heidän homoutensa on ohjelman kantava voima ja miksi se saa raavaat heteromiehet niin kovasti häpeämään katsomaansa? Miksi muuten joku katsoo sellaista sarjaa, jota hävettää katsoa?

Median antama kuva homoseksuaaleista on muuttunut paljonkin vuosien varrella. Enää meitä ei (aina) esitetä tuskastuneina, itsetuhoisina sivuhahmoina, jotka tapetaan mahdollisimman raa’alla tavalla, tai muuten vaan sekopäisinä sarjamurhaajina, joiden koko olemassaoloa hallitsee syyllisyys omasta homoudesta. Nyt meidät esitetään tyypillisten stereotypioiden kautta: tyylitietoiset homomiehet ja tyypilliset? lesbonaiset. Se ainoa lesbosarja esittää kyllä yhden stereotypian lesbonaisista, mutta jollain kumman tavalla se on kaukana siitä näkymästä, joka naisten bileissä katselijaa kohtaa. Tyypillisempiä lesbostereotypioita ei kaiketi uskalleta esittää, tai ehkä ne eivät kiinnosta katsojakuntaa. Vai mitä mieltä olisitte televisiosarjasta, jossa viisi lesbonaista opettaisi heteronaiselle autonkorjausta (kuten eräs Z-lehden kolumnisti ehdotti)?

Stereotypioilla leikkiminen lienee yksi tyypillisimpiä piirteitä niin sanotulle homokulttuurille. Sukupuolen ilmaisulla leikitellään, tyypillisiä ”homokliseitä” viljellään ja kaikelle sille osataan myös nauraa. Ja siitä olisi varmasti oppimista myös raavaalla heteromiehellä, jonka päivä menee pilalle, kun homot esitetään tyylitietoisempina kuin heteromiehet. Jos sarjassa olisi jätetty mainitsematta miesten seksuaalinen suuntautuminen, tai sarjaan olisi otettu ihka oikeita heteroita ”stailaamaan” tyylitiedottomia ressukoita, mitenköhän nopeasti arvailut miesten seksuaalisesta suuntautumisesta olisivat täyttäneet internetin keskustelupalstat? Mistä siis johtuu, että mies joka tietää jotain pukeutumisesta tai tyylistä yleensä, arvioidaan välittömästi homoksi siellä raavaissa heteromiesjoukoissa? Eikö raavas heteromies vieläkään saa olla kiinnostunut tyylistä, vai olisiko kuitenkin niin, että homoilla on parempi maku ja paremmat bileet?

Ennen kuin raavas mies provosoituu kirjoituksestani voin kertoa, että kyllä meissä homoseksuaaleissakin, mukaan luettuna homomiehet, löytyy niitä tyylitajuttomia rassukoita, jotka kipeästi kaipaisivat vinkkejä kauneusalan ammattilaisilta. Kaikki homot eivät myöskään ole kampaajia, kukkakauppiaita tai taitoluistelijoita, heitä löytyy myös niistä niin kutsutuista raavaiden miesten töistä, autokorjaamot ja konepajat mukaan lukien. Ja ehkä jonain kauniina päivänä se, mikä jonkun henkilön seksuaalinen suuntautuminen on, jää toisarvoiseksi kaikessa, myös television maailmassa ja siellä raavaitten miesten keskusteluissa.

Piritta Huttunen
Jyväskylä